Suomen päälle on asettunut lämpöaalto, jolle loppua ei tunnu näkyvän. Tällaisilla ilmoilla moni tekee päätöksen hankkia viilennystä asuntoonsa ja lähtee ilmalämpöpumppukaupoille, jotta kuumasta ei tarvitsisi…
Airbnb on kansainvälinen internetin kautta toimiva palvelu, jonka kautta kuka tahansa voi vuokrata asuntonsa esimerkiksi matkailijoille käytettäväksi lyhytaikaiseen majoitukseen. Palveluna tällainen majoitustoiminta on loistava ja…
”Selvitetään mahdollisuutta uudistaa asuntosijoittamisen verotusta siten, että rajoitetaan oikeutta vähentää yhtiölainan lyhennyksen osuus vuokratuotosta. Osaltaan veroedun vuoksi monissa uusissa asunto-osakeyhtiöissä velka-aste on noussut jopa yli…
Grillaaminen on ehdottomasti yksi parhaista kesän ruuanlaittotavoista. Mitä pitää huomioida kun, laitat grillin kuumaksi taloyhtiössä? Kun se ajatus – ”ny grillataan” tulee, niin taloyhtiössä tulee…
Isännöitsijän vaihtaminen voi ajankohtaiseksi monista syistä. Isännöinnin sopivuus taloyhtiölle ja isännöinnin kustannusten pitäminen markkinatasoisena ovat varmasti kaksi merkittävintä syytä. Päätöksen isännöitsijän vaihtamisesta tekee hallitus. Päätös…
Ota meihin yhteyttä WhatsAppilla alla olevasta linkistä