Milleniaalit, isännöinti ja taloyhtiöasuminen

Milleniaalit, eli 1980-luvulta 2000-luvulle syntyneiden sukupolvi. Olemme ensimmäinen diginatiivi sukupolvi, joka syntyi teknologisen murroksen keskelle. Tuo teknologian kvanttiloikka muutti meidän tapaa elää, kuluttaa ja tehdä töitä. Kansainvälisesti milleniaaleista on tehty paljon tutkimusta, mutta miten me suhtaudumme suomalaiseen asumiseen, taloyhtiöihin ja isännöintiin? No aivan tutkimus tämä ei ole, mutta yhden milleniaalin ajatuksia kuitenkin.

Taloyhtiöt Suomessa ovat edelleen suurimmaksi osaksi ennen 1980-lukua syntyneiden sukupolvien johtamia. Miksi, ovathan ensimmäiset milleniaalit jo neljänkympin korvalla? Eroamme edeltävästä sukupolvesta ensinnäkin sillä, että olemme hitaampia asettumaan aloilleen. Meidän aikana ensisynnyttäjien keski-ikä on noussut huimasti, menemme naimisiin tai aloitamme parisuhteen myöhemmällä iällä, eli asetumme aloilleen myöhemmässä iässä. Milleniaalien johtamat taloyhtiöt ovat vielä tulossa, koska osa meistä on jo asettunut taloyhtiöihin, mutta tarkkailemme vielä ennen ryntäystämme taloyhtiön hallituksiin. No mitä meistä seuraa taloyhtiöille?

Olemme yhtä teknologian kanssa. Meidän aikana teknologian kehitys ajoi eksponentiaalisella kasvullaan ohi suuren ihmismassan osaamisesta. Tästä syystä milleniaalit ovat ensimmäinen sukupolvi, joka ihmiskunnan historiassa joutuu ja saa opettaa edeltävää sukupolvea tietämyksellään. Ei kaikessa, mutta ajattele vaikka työelämää, miten se muuttui meidän aikana, kun emme voi turvautua aiempien sukupolvien apuun kysymyksissä ”Miten somea tai ipadia hyödynnettiin sinun työurallasi?”. No mepä sopeuduimme tähän ja otimme vastaan kaiken uuden, kuten nettishoppailun, somen ja kaikki ne hienot teknologian läpimurrot ja sopeuduimme.

Taloyhtiö on historiassa verrattain uusi keksintö, mutta sen hallintomalli tai -rakenne ei tule kelpaamaan milleniaaleille pitkään. Hienoa, että yhtiökokoukseen voi osallistua etänä, mutta miksi kokousta ei voi pitää kokonaan vaikkapa verkossa tai whatsappilla? Meidän aikana kirjastot, musiikin kuuntelu ja lukemattomat muut palvelut ja tuotteet dematerialisoitiin, miksei myös taloyhtiön hallintoa? Usko pois me muutamme suomalaisen asumisen ja isännöinnin tavalla tai toisella, kysymys on vain että minkä yön jälkeen kaikki on toisin.

Kuluttajina olemme outuja lintuja. Haluamme palveluita tavaroiden sijaan. Yhteiskäyttöautot ja ohjelmistojen sovellusvuokraus ovat meidän juttujamme. Lisäksi luotamme lähes sokeasti vertaisarviointiin, jota kukin tuotamme mm. someen. Miksi minun pitäisi tietää tällä hetkellä mitään seuraavasta ostamastani palvelusta, kun voin lukea, kuulla tai kokea satojen kaltaisteni viiltävän näkemyksen palvelun tai tuotteen tasosta vertaisarvioiden kautta. ”KVG” sieltä löydän totuuden vaikkapa isännöintipalvelustasi.

Ovatko nykyiset isännöintipalvelut meidän mieleemme? Vastaako isännöinti ja asuminen Suomessa meidän teknologista kyvykkyyttä ja tarvetta, tai puhutteleeko isännöinnin tuottama asumisen palvelu meidän kulutustottumuksia? Tuskin ainakaan vielä, koska sen nettisopeutuminen ja ajatus palvelusta on tehty meitä edeltäville sukupolville, jotka vielä sähköisen allekirjoittamisen sijaan tykkäävät heiluttaa sulkakynää töhriäkseen nättejä koneella tehtyjä pöytäkirjoja. Mitä me milleniaalit sitten haluamme isännöinniltä ja asumiselta? Itsekkään en sitä vielä tiedä, mutta uskoisin sen olevan jotain Spotify:n, AirBnb:n, yhteiskäyttöauton ja somen yhdistelmää. Haluaisin itse olla tuohon vaikuttamassa, tiedän että se tulee ja se mullistaa asumista ja isännöintiä ja se on tapahtunut jonkun yön jälkeen kun heräät.

×

 

Hei,

Ota meihin yhteyttä WhatsAppilla alla olevasta linkistä

×