Suomen päälle on asettunut lämpöaalto, jolle loppua ei tunnu näkyvän. Tällaisilla ilmoilla moni tekee päätöksen hankkia viilennystä asuntoonsa ja lähtee ilmalämpöpumppukaupoille, jotta kuumasta ei tarvitsisi enää kärsiä asunnossa.
Ilmalämpöpumpun asentaminseen asuntoon tarvitaan taloyhtiön lupa, koska pumpun ulkoyksikkö vaikuttaa taloyhtiön julkisivuun, lisäksi taloyhtiö voi antaa asennuksen lupaehtoihin asioita, jotka liittyvät mm. laitteen teknisiin ominaisuuksiin ja vastuunjakoon laitteen huollosta. Ilmalämpöpumpun tuottama äänihaitta on otettava huomioon, sekä mahdollisesti siitä tuleva kondenssiveden poistaminen siten, että se ei tee vahinkoa rakenteille. Lisäksi taloyhtiö voi ja yleensä päättää, että laitteen huoltovastuu kuuluu sen hankkineelle osakkeenomistajalle.
Kun taloyhtiössä tehdään päätöksiä ja linjauksia ilmalämpöpumppujen asennuksesta, ne pitäisi tehdä aina hyvän pohjatyön perusteella. Mikä on mahdollinen äänihaitta tai miten julkisivun yhtenäisyyttä halutaan pitää yllä ja miten ilmalämpöpumpun ulkoyksikkö sopii nykyiseen julkisivuun. Asentamisen sallimiseen tai kieltämiseen ei asunto-osakeyhtiölain mukaan tarvita perustelua vaan kyse on enemmistöpäätöksestä, joka ainakin ensimmäisen asennuksen yhteydessä on hyvä viedä yhtiökokouksen käsiteltäväksi.
Taloyhtiöllä on aina oikeus ja velvollisuus valvoa lämpöpumpun asennusta asentavan osakkeenomistajan ja koko taloyhtiön edun vuoksi. Asennuksen voi tehdä vain kylmäainepätevyyden omaava ammattilainen, joten asennuksessa on aina käytettävä ammattilaista. Lupamenettelyn ja asentajalle laitetun vaatimuksen vuoksi asentamisen suunnittelu kannattaisi aloittaa ennen helleaallon alkamista tai hyväksyä se, että nyt tehty päätös hankkia ilmalämpöpumppu voi olla asumisviihtyvyytesi iloksi vasta ensi kesän helleaallon iskiessä.
Kiinteistöliitto ja Suomen lämpöpumppuyhdistys ovat tehneet kattavan ohjeen osakkeenomistajille, jotka suunnittelevat ilmalänpöpumpun asennusta. Ohjeeseen kannattaa tutustua, jos nyt päällä oleva helleaalto on auttanut päätöksessä hankkia ilmalämpöpumppu. Löydät ohjeen Kiinteistöliiton uutisen lopusta klikkaamalla tästä