Taloyhtiön syystalkoot puutarhurin tapaan

Elokuussa nautitaan loppukesän lämpimistä päivistä ja hämärtyvistä illoista. Pihatyöt eivät ensimmäisenä juolahda mieleen, mutta pari tärkeää askaretta kannattaisi silti huolehtia. Tae seuraavan kesän kukkaloistoon, mutta myös monivuotisten kasvien hyvään talvenkestoon, varmistetaan syyslannoituksella.

Tehokkain vaikutus saadaan, kun syyslannoitus tehdään elokuun puolivälin ja syyskuun puolivälin aikana. Oikea lannoite ja etenkin oikea lannoitemäärä kannattaa varmistaa etukäteen asiantuntevasta puutarhaliikkeestä. Se kevätlannoitesäkin loppu ei sovellu syyskäyttöön, mutta kuivassa varastoituna se odottaa innolla seuraavaa kevättä.

Koristepuiden leikkaus on järkevää tehdä loppukesällä, heinä-elokuulla, kuivalla säällä. Tällöin mahlaa vuotavat kasvit, kuten vaahterat, kirsikat ja koivut, eivät enää seuraavana keväänä vuoda leikkuuhaavasta ja säästyvät sienitautien vioitukselta. Aina kuitenkin kannattaa kysyä tarkat ohjeet, mieluiten pyytää puutarhuria näyttämään työvaiheet. Haavansuoja-aine on hyvä apu isompien oksien leikkaushaavapintoihin. Syyskuun puolivälin jälkeen täytyy harkita tarkkaan, mitä kasveja on vielä turvallista leikata.

Lokakuu ja kuulaan syksyn yksi aurinkoisimpia päiviä, tuulee, mutta silti yllättävän leuto keli – ihan mitä parhain sää pihatalkoisiin! Osasipa isännöitsijä ehdottaa sopivaa päivää. Syyssateet edelliseltä viikolta ovat ehtineet kuivahtaa nurmikolta.

Valmistautuminen talkoisiin on tehty huolellisesti. Valmiiksi on hankittu lehtiharavat ja kiinteistöhuolto on tuonut traktorin peräkärryn haravointijätteille. Ja tärkein, talkooväen grillimakkarat, kahvit ja mehu odottavat ennen talkoosaunaa.

Osa porukasta tarttuu haravanvarsiin, vuoroja vaihdetaan, ettei hiki yllätä liian pian. Talkooväen nuoremmasta päästä notkeimmat siistivät pensaiden juurilta loput rikkakasvit ja heinät pois, ripsautellaan vähän uutta kuorikatetta vanhan katteen päälle, näyttääpä hyvältä! Samalla voi tarkistaa, onko joku kuiva oksa unohtunut pensaan keskelle, nyt sen näkee paremmin, kun syysruskan värittämät lehdet on lakaistu pois.

Edellisviikolla naapuritaloyhtiön pihatalkoissa levittivät jotain pölyävää, se oli kalkkia. Toki on mukavampaa levittää kalkki raemuodossa, silloin pölyä on huomattavasti vähemmän. Kalkkia voi levittää koska tahansa, vaikka keväällä hangen päälle sulattamaan lumet aikaisin. Järkevää olisi kalkita vähintään joka toinen vuosi. Ihan kaikille kasveille kalkkia ei laiteta, esimerkiksi havupuut ja syksyn kukkija hortensia eivät pidä kalkista. Tarkemmat ohjeet kannattaa varmistaa asiantuntijalta.

Nyt pihatalkoot on saatu päätökseen. Kyllä on mukava ihailla työn tuloksia ja mikä parasta, keväällä työmäärä on pienempi. Mutta kevään pihatalkoot on uuden jutun paikka!

Taloyhtiön syystalkoot puutarhurin tapaan – Juha Ahvenjärvi, yrittäjä, puutarhuri, Piha ja Puutarha J. Ahvenjärvi

×

 

Hei,

Ota meihin yhteyttä WhatsAppilla alla olevasta linkistä

×